Tekniikkaa ei rakenneta uusiksi finaalissa - luottamus, rytmi ja johtaminen kovassa paikassa

Olympiafinaalissa ei paranneta tekniikkaa tai kehitetä uutta. Siellä mitataan, kantaako harjoiteltu - ja kestääkö pää hälyn. Sama dynamiikka näkyy yllättävän usein yrityksissä, tiimeissä ja myös kotona: paineessa tekee mieli korjata, vaihtaa ja tehostaa.

Alla oleva teksti on julkaistu alun perin LinkedInissä. Blogissa se saa kylkeen hieman enemmän kontekstia, tiivistyksen ja käytännön työkalut.

Tekniikkaa ei rakenneta uusiksi olympialaisten finaalissa.

Finaalissa tehdään se, minkä keho ja pää jo osaavat. Valmentajan tehtävänä ei ole vaihtaa tekniikkaa tai taktiikkaa lennosta, vaan karsia häly ja palauttaa tekeminen perusteisiin.

Finaalissa riittävät yksinkertaiset ohjeet: pidä rytmi, älä ala säätää, tee niin kuin osaat.

Sama logiikka näkyy yllättävän usein myös tavallisessa arjessa.

Minussa asuu korjaaja.Kun läheinen kärsii, käsi hakeutuu heti työkalupakkiin: selitys, neuvo, seuraava askel. Silti tärkein taito on usein päinvastainen: osata olla hiljaa, läsnä, kestää toisen tunne ilman että kiirehtii sitä pois. Vaikeaa, ja juuri siksi arvokasta.

Sama pätee johtamiseen.

Kun yrityksessä on kova paikka, vaisto huutaa tekemään heti jotain näkyvää. Strategia uusiksi, organisaatio uusiksi, mittarit vaihtoon, lisää palavereja, isoimmasta liekistä aloitetaan.

Tuosta nuin vaan.

Touhu näyttää ulospäin määrätietoiselta: homma etenee ja puuhakasta on. Sisältäpäin katsottuna syntyy usein hälyä ja epävarmuutta. Ihmiset alkavat arvailla, mikä muuttuu seuraavaksi ja energia valuu varmisteluun.

Myös vähättely on helppo tapa mokata; “ensimmäisen maailman ongelmia”.

Ongelma on ongelma sille ihmiselle, jonka unet ongelma vie. Vähättele ongelmaa ja luottamus ottaa osumaa (ihmisestä puhumattakaan).Kohtaa rauhallisesti ja suoraan: syntyy tila, jossa ajattelu toimii ja tekeminen terävöityy.

Tekniikka hiotaan harjoituksissa. Finaalissa pidetään paketti kasassa.