“Pyyhkimään!” - kun helatorstain palaveri kohtasi lapsiarjen

Tämä on tarina yhdestä helatorstaista ja yhdestä mieleen jääneestä projektipalaverista. Ei siksi että integraatiot olisivat olleet poikkeuksellisia, vaan siksi että arki muistutti olemassaolostaan juuri väärällä - tai oikealla - hetkellä.

"Pyyhkimään!”

Tänään on helatorstai. Suomessa arkivapaa, Eestissä ei.

Tehtiin aikanaan silloisessa työpaikassani it-yrityksessä kiireellistä projektia Viroon suurelle telcolle. Homma ei ollut mennyt aivan putkeen ja joka torstai pidettiin tunnin-kahden projektipalaveri Skypellä.

Ainoa ongelma oli, että Suomessa oli arkivapaa. Eestissä ei. Asiakkaalta ei herunut myötätuntoa, joten palaveri pidettiin.

Nuorempi poikani oli sylivauvaiässä ja vanhempikaan ei ollut vielä kolmea täyttänyt. Palaveri ajoittui onneksi päiväuniaikaan, joten keskustelin hiljaisella äänellä keittiön pöydällä olevan tietokoneen kautta varmasti tärkeitä integraatioihin liittyviä asioita.

Kesken palaverin ja oman osuuteni taustalta kuului heleällä pienen pojan äänellä: “Pyyhkimään!”

Eipä siinä. Totesin englanniksi, että minun pitää mennä. Kävin hoitamassa tilanteen ja Rasse pääsi takaisin nukkumaan. Palaveriin. Myöhemmin työkaveri totesi, että “kuului muuten aika hyvin sinne palaveriin se pyyhkimään”.

Niin, no, entä sitten?

Perhe on perhe ja työ on työ. Usein ne osuvat päällekkäin: työ tehdään elämän keskellä, ei sen ulkopuolella.

Pyyhkimään!

Jälkisanat

Etätyössä ja johtamisessa puhutaan helposti prosesseista, työkaluista ja tehokkuudesta. Arki ei kuitenkaan taivu kovin helposti niihin (eikä ehkä pidäkään). Palaveri voidaan pitää, projektia voidaan viedä eteenpäin - ja samalla elämää tapahtuu. Usein juuri se tekee meistä parempia: vähän armollisempia, vähän realistisempia ja lopulta myös tehokkaampia: keskitytään olennaiseen.

Joskus paras muistutus prioriteeteista kuuluu taustalta yhdellä sanalla.