"Sä luistelet aika hyvin ja juokset kuin pieni enkeli, mutta tota pyörää sä ajat kuin pullopersesika" totesi silloinen rutkasti vanhempi harjoituskaverini ja nykyinen ystäväni (joka ei hämmästyttävästi olekaan enää niin paljon vanhempi tänä päivänä!).
Olin itse 11-vuotias luistelijanalku ja kyllä, ajaminen taisi olla aika epävarmaa.
(Sivumennen; muistan vielä paikankin, Sorsapuiston kentän vieressä Tampereella ja maantiellä tottakai.)
Jäi mieleen, mutta kommentin suoruudesta huolimatta ei jäänyt harmittamaan.
Miksi ei?
No siksi, että samainen ystäväni käytti seuraavan tunnin sen opastamiseen, miten sitä kyseistä Miyata-merkkistä pyörää ei ajettu kuin pullopersesika. Seuraavilla lenkeillä jatkettiin ja nykyään 34 vuoden jälkeen kai on sitä mieltä, että ajaminen on jo kohtuullista (tai ainakin siedettävää!).
Pisteet suorasta palautteesta, miinuspisteet rumasta kielenkäytöstä.
Sen jälkeen kehut siitä, että kritiikin lisäksi annettiin samassa paketissa kehitysehdotus eikä vain kritisoitu. Ehdotuksen lisäksi käytiin yhdessä kohtuullisen ymmärtäväisesti (joskin kovaäänisesti) hommaa läpi ja lopulta todettiin, että toimiihan se.
Kritiikki ilman kehitysehdotusta on vittuilua, mutta kyllä sitä kritiikkiä pitää silti saada antaa.
Kehittävästi!
Ihanan kesäisissä tunnelmissa,
Ilkkasi.
Comments