Tuiksi meni ja sillä siisti.
Voisikohan keikasta kuitenkin oppia jotain?
Epäonnistuminen kuuluu meidän kaikkien arkeen. Pieninä ja joskus vähän isompina paloina. Toisinaan ikävämpänä kuin joskus toiste.
Verkon meemikuva julistaa korskeasti "En koskaan epäonnistu. Joko onnistun tai opin." - olisikohan se niin?
Useimmiten varmaankaan ei. Epäonnistumisista ei haluta oppia, ei anneta aikaa niiden tarkastelulle eikä kyllä suoraan sanoen haluta edes liian tarkasti tutkia. Ikävää hommaa ja vaatii kykyä itsereflektioon. Lähempi tarkastelu saattaisi myös paljastaa omien/toisten virheitä ja asettaa huonoon valoon.
Entäs jos kuitenkin?
Olen käyttänyt muutaman firman kanssa post mortem-menetelmää eli epäonnistuneelle keikalle on tehty digitaalinen ruumiinavaus. Katsottu mitä potilas viimeksi söi, millaiset elintavat olivat ja mikä se syy kuolemaan lopulta olikaan.
Käytännöksi on muodostunut antaa ajan kulua hetken ennen prosessin aloittamista. Ei liian pitkään, muttei liian lyhyestikään.Sen jälkeen kokoonnutaan oleellisten ihmisten kanssa yhteen, otetaan riittävä määrä kahvia/teetä ja avataan yhdessä ajatuksia (ja se ruumis).
Varsinainen avaus menee jotenkin näin eli mietitään:
Mitä tehtiin ja miksi?
Missä epäonnistuttiin?
Missä onnistuttiin?
Mitä opittiin?
Mitä jäi ("tase")?
Mitä jää hyödynnettäväksi?
Lopputuloksena mieli on parempi ja jotain on ehkä opittu!
Sivuhuomina; olen usein puhunut yritysten pahan kolmiosta, jossa myynti ei toimi, kassa on tyhjä ja henkilöt riitelevät. Monessa yrityksessä kaikki kolme pahaa ovat aktiivisena päällä, mutta joskus vain yksi - tulos on silti heikko.
Alla eräälle taannoiselle liiketoiminnalle toteutettu ruumiinavaus. Pahan kolmion kärjistä ainakin kaksi aktiivisena, samaten muita perusasioita. Kärjistävänä yhteenvetona: ei löydetty product-market-fitia -> myynti ei toiminut -> rahaa ei saatu enää lisää (sijoittajilta/asiakkailta)-> loppui huonosti.
Tuosta lähtee:
Mitä tehtiin ja miksi?
Haettiin uutta liiketoimintaa
Luotiin tuote ajan henkeen
<ison asiakkaan> kuviteltiin olevan mukana
Tuote kehitettiin ja patentoitiin
Valittiin toimittaja täydetävälle tuotteelle
Pilotoitiiin suurissa suomalaisissa kauppaketjuissa
Toteutettiin rahoituskierros
Vuokrattiin toimisto- ja tuotantotilat
Aloitettiin vientiponnistelut
Luotiin ansaintamalleja
Missä epäonnistuttiin?
Myyntipolun tunnistaminen
Hyödyn validointi
Luotettiin liikaa mediaan ja kuluttajien positiiviseen palautteeseen
Myyntinälkä ei puhjennut/hyytyminen jatkuvien vastoinkäymisten vuoksi
Vitutus ei kääntynyt voimavaraksi
Käyttöpääoman ennustaminen (hidas ja vähäinen myynti)
Tarinan ja oman ilmeen luominen
Tekeminen välillä säntäilyä
Ei pystytty pohtimaan tuotteen eriyttämistä <firma>-brändistä
koronakorostuksen vasta-argumentointi
Missä onnistuttiin?
mediatilaa saatiin hyvin
fyysinen tuotekehitys oli ja on ok
alihankkijat onnistuneita valintoja
asiakkaiksi isoja ketjuja
myynnin esteiden blokkaaminen
ansainta- ja palvelumallien kehitys
etähallinnan käyttöönotto
lean-kehittäminen
tuotannon rekryt
riskitason hallinta
loppuasiakastyytyväisyys (yli 85 %)
<iso asiakas> teki lehdistötiedotteen
Mitä opittiin?
kauppiailla todella erilaisia preferenssejä
suoramyynti on vaikeaa --> jakelukanava
läpimurto on hidasta
sisäisen myyrän löytäminen tärkeää
asiakastarve suomessa ja ulkomailla erilainen
mittakaava ja sarjatuotantokokemus
pitkittynyt paine mittaa luovuutta
onnistumisten puute latistaa
tuen ja sparrauksen merkitys
Mitä jäi ("tase")?
patentti
tuotteet
kaupan tuntemus
tki-osaaminen
myyntipotentiaali
<tarkka kokemus>
verkostot ja kontaktit
tarina
Mitä jää hyödynnettäväksi?
tki-osaaminen
myyntipotentiaali <asiakas x, y, z)
päivittäistavarakaupan tuntemus
tarkka kokemus toiminnosta
verkostot ja kontaktit
tarina
Ja tähän se päättyi. Konkrettisesti sinänsä lupaava uusi liiketoiminta päätyi konkurssiin. Yrittäjät, rahoittajat, asiakkaat ja sidosryhmät ovat hengissä ja voivat ihan kohtuullisesti. Rahaa ja jaksamista paloi, mutta toisaalta oppiakin tuli.
Sellaista on elämä. Joko onnistut tai opit, ehkä.
Voisitko sä oppia jostain epäonnistumisesta - vaikkapa tekemällä pienen ruumiinavauksen?
Ihanan oppimisen riemussa,
Ilkkasi
Comentarios