top of page
  • Writer's pictureIlkka Kaikuvuo

Kymmenen teesiä vuorilta, 8/10: Could you two Finnish guys fcking shut up even for a while?

Juttelin joulukuussa vanhan ystäväni kanssa Transalpine runista, siitä mitä keikka vaati ja miltä se tuntui.


Kerroin alla kohta teillekin jakamani tarinan. 

Puhelimen toisessa päässä oli hetken hiljaista, sitten: "Kuulostaa tutulta. Kuulin saman Hampurissa moneen kertaan."


Totta.

En edes muistanut, mutta siellähän sen olin jo kuullut - ei mitään uutta.


No niin, 2021.


Viimeinen päivä vuorilla, takana vajaa 200 kilometriä polkuja, kivikkoa ja Alppiniittyjä.


Päivän ensimmäinen ylämäki 1800 metriä, lähtö kylästä 1200 metrin korkeudesta ja reissun korkein huippu 3000 metrissä. Matkaa kylästä huipulle kymmenen kilometriä, välissä kuitenkin etapin ensimmäinen juoma-/väliaikapiste.


Eipä siinä, viimeinen päivä. Fiilis hyvä, keli erinomainen.


Matkaan!


Pitkänä letkana yhä kapeneville ja jyrkkeneville poluille. Ensin tiheää metsää, sitten harvempaa, lopulta kivikkoa.

Pitkän haikkauksen jälkeen edestä kuuluu tuttua huohotusta. Sveitsiläinen, huohottajaksi toisena päivänä ristimämme, keski-ikäinen mies painaa edessä ja kuulostaa siltä että kuolee kohta.


Pakko mennä ohi, ei kestä todella syvän hengityksen ääntä enää viimeisenä päivänä.

Muutaman sadan metrin "kiihdytys" jättää huohottajan ja jatkamme matkaa, takana tuleva porukka tekee saman liikkeen.


Jatketaan matkaa vielä puolisen tuntia, ensimmäinen juomapaikka häämöttää edessä korkealla kallion päällä ja pahin vaikuttaisi olevan ohi.


Edellämme viimeisen 1,5+ tuntia rinnettä ristiin rastiin ylös kulkenut mies kääntyy ja avaa sanaisen arkkunsa:

"Could you two Finnish guys f*cking shut up even for a while? You've been talking non-stop for the last two hours!"


Nopea vilkaisu Mikaan, joo.

"Yeah".


Kolme minuuttia myöhemmin jatkamme juttelua aikaisempaan malliin.

Vttuuntunut juoksupari edessämme kiihdyttää, jatkamme samaa tasaista tahtia ja samaa tasaista keskustelua.


Miksi?


Ja mikä se aikaisempi Hampuri oli?


Hampurissa oltiin keväällä 2013 (?) juoksemassa maratonia. Ystävälläni oli hankaluuksia, jalka oli rikki ja juoksu ei rullannut. Juoksuporukan neljäs lähti hakemaan omaa ennätystään ja meni jo aiemmin alta pois. Kolmen koplamme eteni tasaista vähän alle neljän tunnin maratonia ja kyllä, suomenkielinen puheensorina kaikui pitkälle. Jossain siellä 17 kilometrin kohdalla vierestä: "Could you fcking shut up?"


Ei.

Emme voi.


Filosofinen kysymys kuuluu: pitääkö olla hiljaa kun sattuu?


Ei.

Ei pidä.


Kelataanpa nauhaa vielä vähän taaksepäin: Pirkan hölkkä, Valkeakoski-Tampere, 33 km, vuosi ehkä 2001. Juoksen ystäväni Harrin kanssa pieniä metsäpolkuja jossain valkeakoskelaisessa metsässä.

Ylämäki, spekuloimme ääneen milloin mitäkin, muistelemme inttikokemuksia ja ihmettelemme opiskeluja.

Takaa kuuluu: "Voisitteko professorit olla hiljaa edes hetken? Täällä on muilla vaikeaa ja te vaan höpisette koko ajan."


Nopea kiihdytys ylämäkeen ja huomauttaja jää taakse, professorit jatkavat matkaa.

Jutellen.


Pitääkö olla hiljaa kun sattuu?

Onko kestävyysliikuntatapahtuma niin pyhä, että sitä ei saa häiritä juttelemalla?


Ei.

Ja ei.


Oma tapani selvitä kestävyystyhmäilyyn oleellisesti liittyvästä epämukavasta olosta ja kivusta on keskustelu. Juttelen tuttujen ja tuntemattomien kanssa.


Paljon.

Ja sitten vielä enemmän.


Nyt sattui kaveriksi samanlainen.


Vähän yli 50 tunnin aikana juttelimme läpi historian, nykyisen ja vähän tulevaakin. Firmoja parannettiin ja tosiaan, teoriakin tuli keksittyä.


Jos haluat kärsiä yksin hiljaa, kärsi.

Minä jatkan juttelua.


Viimeisen etapin ensimmäinen juomapiste häämöttää! Kuva: Mika Lankila

1 view0 comments

Recent Posts

See All

ความคิดเห็น


bottom of page