top of page
  • Writer's pictureIlkka Kaikuvuo

Kymmenen teesiä vuorilta, 4/10: heterogeeninen synkroni.

Vuorta kavutessa on aikaa miettiä asioita ja jutella.Ja jutella vähän lisää.Ja lisää.


Kaksi jollain tapaa konsulttitaustaista juoksijaa vuorilla?


Noh, teoriahan siitä syntyy.


Nyt teorian pohjana oli ensimmäisen päivän krampit ja oma oivallukseni askelpituudesta. Ja Mikan oiva sanoitus synkronista.


Sitten haluaisin vielä maalata eteenne kuvan, jossa oli se hieno kohta kolmannella etapilla julmetun ylämäen päällä kun aurinko paistoi hienosti lumeen. Juuri se kohta, jossa syntyi heterogeeninen synkroni.


Mutta ei.Ei sellaista kohtaa ollut.


Synkroni syntyi tuntien aikana ja kehittyi jossain St. Antonin ja Galtürin välissä. Ei yksittäistä alkuhetkeä eikä oikeastaan loppuhetkeäkään - kesken edelleen!


No niin, asiaan.


Ajatus lähti siitä, että yhteinen suunta (tavoite?) on tärkein.

Kaikkien ei tarvitse kulkea samaan tahtiin eli samantahtisessa synkronissa, synkroni voi olla myös eritahtinen.


Suunta ja synkroni on tärkein, ei tahti.


Startupeissa perustamisvaiheessa ihmiset ovat yleensä suurin piirtein samassa elämänvaiheessa.


Meillä Surveypalissa näin oli, kaikki siirtymässä yliopistolta tutkijanhommien kautta työelämään eikä isoja velvoitteita vielä kenelläkään. Suurin piirtein saman ikäisiä ja samassa elämänvaiheessa.

Synkroni syntyi luonnostaan. Kaikki samassa tahdissa samaan suuntaan.


Myöhemmin tahti muuttui. Perheet kasvoivat ja muuttuivat, intohimojen kohteet muuttuivat.


Asuinpaikat vaihtuivat.Tahti muuttui, suunta pysyi.


Ainakin hetken.


Sitten suunnat muuttuivat ja synkroni särkyi.

Toinen halusi tätä ja toinen tuota, elämä vei mennessään.


Homogeenisestä synkronista heterogeeniseen asynkroniin ja sitä myöden kukaan kolmesta perustajasta ei ole enää yrityksessä operatiivisesti mukana.


Samasta tahdista ja suunnasta aivan toiseen.


Organisaatio tai tiimi voi olla homogeenisessä synkronissa luonnostaan matkan alussa kun kaikki ovat riittävän samanlaisia ja samanlaisessa elämäntilanteessa. Tai myöhemminkin pakotettuna täsmälleen samaan tahtiin kulttuurillisesti ja/tai sanoittamattomien sääntöjen pakottamana.


Osa voi hyvin ja osa ei. 


Toisten jalat ovat lyhyempiä kuin toisten ja sama tahti ei toimi. Toisille organisaation vaatimustaso ja työtahti sopii ja toisille ei.


Pitkän päälle pakotettu sama tahti ei toimi.


Vuorilla jalat kramppaavat, työelämässä joku palaa loppuun.


Kun tiimi tai organisaatio kehittyy, synkroni (tai yhteinen suunta!) on tärkeä. Pakkotahtinen homogeeninen synkroni ei ole.


Tiimi voi toimia samaan suuntaan myös heterogeenisellä synkronilla. Toisen askel on pitkä, toisen lyhyempi. Toinen tekee kahdeksasta neljään ja toinen istuu illat duunissa.


Suunta on silti sama.Tahti ei.


Niin, sitten ne vuoret.


Pisimmällä etapilla keräsin askeleita karvan alle 60 000. Samana päivänä Mika tikkasi n 51 000.


Maaliviiva ylitettiin kuitenkin samaan aikaan.


Tärkeintä ei ole tehdä asioita täsmälleen samaan tahtiin samaan suuntaan vaan jokaiselle henkilökohtaisesti sopivaan tahtiin samaan suuntaan. (Tietenkin tahtien pitää olla siinä määrin yhteneväisiä, että samassa porukassa pysytään - siitä piti Alpeilla huolen kahden minuutin maksimietäisyys juoksuparin välillä.)


Jos heterogeeninen synkroni ei toteudu, täytyy luopua tiimistä tai tavoitteesta.


Osittain tai kokonaan. Maaliin ei päästä samalla porukalla.


Suunta on tärkein.


Suoritustahti ei.


Siellä jossain! Kuva: oma arkisto ja Mika Lankila

1 view0 comments
bottom of page